Elokuu 2020
Yllätyksiä
- Uh, kylläpäs väsyttää, huokaisin Marialle, kun joimme kahveja keittiössäni. Tai no, minä makasin sohvalla kahvikuppi kädessäni ja Maria istui lattialla rapsuttamassa iloisena kehräävää Lilliä.
- No?
- Ne kisat oli niin kova juttu, hymyilin epätoivoiselle yritykselleni löytää uusi tuomari koululuokkiin. Martta Korhonen oli ensin kieltäytynyt ehdottomasti tuomarin paikasta, mutta suostunut viime tingassa luvattuani hänelle miltei kolminkertaisen hinnan...
- Osta joku eläin, se piristää, tyttö neuvoi.
- Mulla on huollettavana jo aika monta lemmikkiä, naurahdin. - Mutta oisi se ihan kiva.
- Mä voisin auttaa sua. Oon mää niin monet kahvit sun kämpässä juonut, hän tyrskähti ja melkein kaatoi kuumaa kahviaan Lillin päälle. Kissa ponkaisi sähähtäen ylös, mutta hetken karvoja pörhisteltyään laskeutui taas siliteltäväksi.
- Niinkö? Noo...
- Kerro vain, hän katsoi minua hymyillen.
- Mulla ois vähän asioita kaupunkiin, ainakin Equestrian Prossa ja rehuliikkeessä pitäisi käydä. Samoin sitä kahvia, virnistin hänelle. Maria lupautui juoksutytöksi otti antamani setelit ja lähti saman tien kohti kaupunkia. Nautinnollisesti huokaisten jäin lukemaan hevoskirjaa sohvalle.
Puhelimeni soittoääni havahdutti minut hereille. Olin nukahtanut sohvalle kirja mahani päällä.
- HALOO! Marian pirtskakka ääni huusi korvaani, kun vastasin unenpöpperöisenä puheluun.
- Mit ihm- haloo, Maria, miksi sinä huudat? Sopersin tokkuraisena puhelimeen.
- Arvaa mitä! Mulla on sulle yllättyys!
- Häh- mitä- Maria- mmmhh?
- VOINKO MÄ OSTAA NE?!
- Onko sulla rahaa?
- OIKEESTI! HYVÄ, MÄ TUON SEN SINNE! HEIHEI!
- MARIA, ÄlÄ, MARIAA! Huudahdin, mutta puhelu oli jo katkennut. Turhautuneena pomppasin seisomaan. Mitä se Maria selitti? Odotin hetken kävellen edestakaisin. Mitä äskeinen puhelu tarkoitti? Mikä yllätys? Ei olisi pitänyt laittaa Mariaa asioille! Hermostuneena huokaisin yrittäen rauhoittua. Pidin kyllä yllätyksistä, mutta Marian tuntien yllätys saattoi olla mitä tahansa. Vilkuilin ikkunasta pihamaalle ja lopultakin punainen auto kaarsi pihaan. Survaisin jalkani kuluneisiin kumisaappaisiini ja kiirehdin autolle.
- Maria, mitä sä hankit? Huudahdin tytölle, joka alkoi penkoa takapenkkiä. Maria vilkaisi minua virnistäen ja nosti autosta häkin, josta kuului vinguntaa.
- Mit- apu- Maria- mitä-
- Katso! Marian silmät säihkyivät, kun hän raahasi kuljetushäkkiä lähemmäs. Häkin päällä oli musta kulahtanut viltti, jonka tyttö vetäisi sivuun. Suuni loksahti auki. Kaksi pientä koiranpentua olivat painautuneet toisiinsa ja vinkuivat hätääntyneinä.
- Eikö olekin ihania? Maria avasi varovasti häkin oven ja nosti toisen pennuista syliinsä. Pentu oli melko pienikokoinen ja kermanvaalea. Se vinkui ja katsoi kaveriaan, joka nousi seisomaan kuljetushäkkiä vasten tassuillaan sohien. En saanut sanaa suustani.
- Ne ovat molemmat kultaisennoutajia. Hankin ne löytöeläinkodista, Maria selitti ja tuuditti pentua sylissään.
- Mutta Maria, toimit aika vastuuttomasti, koska et kertonut minulle pennuista, huokaisin.
- Anteeksi. Kai pennut saavat jäädä? Jooko, Maria aneli. Katsellessani pentuja sydämeni suli.
- Kyllä ne voivat jäädä. Älä kuitenkaan enää hanki lemmikkejä ilman lupaani, hymähdin ja kyykistyin ottamaan toisen pikkupennun syliini. Pentu vinkaisi ja painautui rintaani vasten.
- Mehän tarvitsemme niille vaikka mitä tavaraa, pohdiskelin. Maria virnisti, laski toisenkin pennun minun syliini ja otti autonsa takapenkiltä valtavan laatikon.
- Kävin eläinkaupassa ja ostin myyjän kanssa nämä, tyttö alkoi esitellä ostoksia. Kummallekin pennulle oli oma väri, toiselle vaaleansininen ja toiselle vaaleanpunainen. Maria oli ostanut ruoka- ja vesikupit, valjaat, pannat, fleksit, pedit, kynsisakset, harjan, koirashampoon, herkkuja, paaljon leluja, sekä ison pussin laadukasta kuivaruokaa.
- Mistä sä revit rahat näihin? Ihmettelin laskiessani pennut kuljetushäkkiin.
- Rehukauppa oli kiinni niin niillä rahoilla. Loput maksoin itse omalta tililtäni, Maria tunnusti.
Pennut tekivät tarpeensa pihalle ja kannoimme ne sisälle taloon. Istuimme sohvalle ja Maria alkoi kertoa, mitä oli tapahtunut.
- Mä päätin käväistä löytöeläinkodissa katselemassa eläimiä ja sitten mä näin nämä pennut. Yksi työntekijä selitti mulle, että ne oli löydetty kadulta kuukausi sitten. Kukaan ei tullut hakemaan pentuja, joten ne olivat sitten asuneet löytöeläinkodissa. Ne on nyt 9- viikkoisia ja ne löydettiin 4- viikkoisina. Sitten mä juttelin sen työntekijän kanssa ja soitin sulle, kävin eläinkaupassa ostoksilla ja hain sitten pennut. Tuo pikkuisen isompi on uros ja se toinen naaras. Nää kaksi ovat erottamattomia, Maria selosti.
- Niille täytyy päättää nimet, sanoin Marialle ja katsoin pentuja, jotka käpertyivät samalle pedille tuhisemaan.
- No niin, terve vaan teille kaikille, sanoin kaikille tallilaisille, jotka olivat sulloutuneet oleskeluhuoneeseen. Azura ja Tatjana istuivat kuluneella sohvalla, Ellen kapusi sohvan käsinojalle, Melina oli vallannut nojatuolin, Ali istui lattialla, Luna Bella, Zeta ja Emilia nojailivat seinään, Meri istui nurkassa ja Maria makasi vatsallaan lattialla.
- Mulla ja Sofiella on uutisia! Maria hihkaisi ennen kuin ehdin aloittaa. Suuntasin tyttöön huvittuneen katseen ja katsahdin taas muita. - Maria hankki tallille kaksi uutta lemmikkiä, kaksi kultaisennoutajaa. Pennut ovat noin 9- viikkoisia ja ovat sisällä nukkumassa, selitin kaikille. Porukasta kuului ihastuneita huokauksia.
- Kummatkin ovat kermanvaaleita-
- Ja tosi söpöjä, Maria täydensi. - Toinen on isompi uros ja toinen pienempi narttu.
- Kiitos Maria, sanoin korostetusti. - Onko nimiehdotuksia?
Kädet sinkosivat heti ilmaan ja huudahdukset täyttivät ilman.
- Nalle!
- Tico!
- Mila!
- No niin, no niin! Jokainen saa kirjoittaa lappuun yhden ehdotuksen kummallekin pennulle. Sitten Maria lukee ehdotukset ja sitten äänestetään!, Huudahdin ja viitoin Tatjanaa auttamaan. Nainen otti kädessäni olleet pienet post it- lappuset sekä kynät ja jakoi ne kaikille. Kynät suhisivat kiivaasti. Lopulta pentujen nimet päätettiin.
- Elikkä nartun nimeksi tulee... Nala! Ja uroksen... Nowi!
Nala ja Nowi nukkuivat pitkät torkut, jonka jälkeen kiikutin ne nopeasti tarpeille ulos. Stragedia onnistuikin ja säästyin siivoukselta. Annostelin molemmille löytöeläinkodin kirjoittamien ohjeiden mukaan sopivasti samaa kuivaruokaa, jota ne olivat saaneet siellä. Koirat ahmivat ruokansa nopeasti. Vugi tykkäsi viettää usein kesäyöt ulkona, joten en nyt ottanut sitä sisään. Kissat hätistelin toiseen huoneeseen, jotta ne eivät hermostuttaisi pentuja.
-Mä lähden iltakävelylle Vugin kanssa, huikkasin Azuralle ja pujahdin vilpoisaan kesäyöhön. Huhuilin Vugia ja laitoin sen valjaisiin, jonka jälkeen lähdin koiran kanssa kohti kaupunkia. Oli jo hämärää, eikä tiellä liikkunut ristin sielua, kunnes...
- Hei, ota se koira kiinni! Joku huusi kaukaa edestäpäin. Nostin katseeni halkeilleesta asfaltista ja huomasin valkoisen karvapallon, joka pinkoi kohti minua. Vaistonvaraisesti nappasin karvapallon kiinni ja huomasin sen olevan pieni, pöyheä pikkukoira. Kuulin huohotusta ja huomasin söpön ruskeatukkaisen pojan, joka juoksi minua kohti.
- Hyvä että sait sen kiinni. Mä oon Luca, poika esittäytyi ja hymyili minua silmiin katsoen.
- Sofie, vastasin ja tunsin sydämeni hakkaavan.
- Mihin suuntaan sä oot menossa? Luca tiedusteli.
- A-aattelin jo kääntyy, sopersin ja viittoilin käsilläni.
- Mennäänkö yhtä matkaa?
- Sopii, nyökäytin päätäni ja lähdin kävelemään tallille Luca rinnallani. Juttelimme kaikenlaista ja kävi ilmi, että Luca oli vasta valmistunut eläinlääkäri. Pian saavuimme jo Laukkatuulen portille.
- Oli kiva jutella, sanoin ja rapsutin vielä Lucan valkoista, pörröistä koiraa.
- Niin oli! Tämä on siis se sinun tallisi?
- Juu, vastasin ja potkistelin hiekkaa.
- Pidän ratsastamisesta. Mentäisiinkö joskus yhdessä maastoon?
- Totta maar! Lehahdin punaiseksi. TOTTA MAAR! Kamala, kuinka outo olin!
- Jes!
Heinäkuu 2020
Kisavalmisteluja
Antauduin täysillä kuulokkeista tulvivan musiikin temmattavaksi samalla, kun kehoani nytkäyttäen heitin lantakikkareita kottikärryihin. Säpsähdin, kun ovelta kuului vieno ”moi” ja käännähdin niin nopsasti ympäri, että kompastuin ja vajosin pepulleni kottikärryihin. Katsoin säikähtäneenä Meriä, joka seisoi karsinan ovella työpuhelimeni kädessään.
- Joku soittaa sulle, tyttö vinkaisi ja tyrkkäsi puhelimen käteeni. Tulin ulos karsinasta ja vilkaisin näyttöä, jolla vilkkui tuntematon numero. Vastasin puheluun varautuneesti.
- Hei?
- Hei, Martta täällä. Minähän tulen tuomaroimaan niiden kilpailujen koululuokkia, niin ajattelin käydä tutustumassa paikkoihin, jotta tiedän sen paikan tason, nainen selitti piikikkäästi. – Kun minullahan olisi olleet ne vähän isommat ja tärkeämmät kilpailut silloin samana päivänä...
- Okei. Milloin olisi sopiva aika?
- Tänään sopisi, loppuviikolla minulla on menoa, Martta ilmoitti koppavalla äänensävyllä.
- Olin kyllä ajatellut-
- No, emme sitten tulekaan, Martta tuhahti.
- Minun olisi tänään pitänyt käydä rehukaupassa. mutta voin mennä sinne huomenna, myönnyin. - Kävisikö klo 13?
-. Kuulemiin, nainen lopetti puhelun nopeasti. Huokaisin syvään. Martta Korhonen oli 50-vuotias koulutuomari, joka oli tunnettu ankaruudestaan ja tarkkuudestaan kouluratsastuskentillä. Nainen oli melko hankala persoona, joka muodosti helposti negatiivisia mielipiteitä. Lähdin oitis etsimään Mariaa, Meriä sekä muita tallilaisia.
- Merii, oletko täällä?
- Joo, tyttö vastasi ujosti ja tuli ulos Domin karsinasta. - Mitä nyt?
- Martta Korhonen tulee yhdeltä tutustumaan talliin. Paikkojen pitää olla vielä tavanomaistakin siistimpiä, selostin Merille. Tyttö nyökkäsi pontevasti.
- Aaron tulee myös tänään, sekin pääsee siivoamaan. Maria lähti mökkeilemään, tyttö naurahti ja rapsutti samalla connemaraa. Domi venytti tyytyväisenä kaulaansa. Vilkuilin etsivästi ympärilleni ja vilkaisin ulos tallin ikkunasta. Tatjana käveli pihalla vähän hermostuneen oloisen Tobin kanssa. Arabi katseli silmät suurina ympärilleen ja kannatteli häntäänsä korkealla. Tatjana ei hätkähtänyt vaan puheli sille rauhoittavasti, jolloin Tobi laski päätään ja pärskähti. Tatjana lähti taluttamaan hevosta kohti tallia ja pian tallinovi aukesi. Kävelin heidän luokseen.
- Moikka, kiinnostaisko siivoustalkoot? Tänne on tulossa niiden kisojen tuomari tutustumaan ja paikkojen on oltava tiptop, huokaisin Tatjanalle, joka suostui nopeasti. Hän ryhtyi siivoamaan karsinoita Merin kanssa ja minä soitin naapurissa asuvalle Jaakolle.
- Voisitko sä tulla lanaamaan tuon meidän kentän? Selitin hänelle. Jaakko lanasi kenttämme ja korjaili paikkoja jos oli tarvetta. Vastineeksi hän sai hevosenlantaa kasvimaalleen ja hevosia lainaan peltotöihin. Jaakko teki edelleen kaikki työt hevosella. Traktoria hän ei edes omistanut.
- Onnistuu, mies mörisi matalasti ja lopetti puhelun. 60- vuotias mies ei ollut kovin monisanainen.
Itse aloin lakaisemaan tallin käytävää. Kun käytävällä ei lojunut yhtäkään heinänkortta, menin siivoamaan tallipihaa. Se oli kyllä aika siisti, mutta kaipasi vielä siivousta. Seurasin samalla Luna Bellan ja Emilyn menoa, kun he hyppäsivät kentällä. Milo loikki kevyesti esteiden yli Lunan myötäillessä poninsa liikkeitä. Emily tyytyi menemään ravipuomeja ja kavaletteja. Kummallakin meni hyvin. Sain tallipihan kuntoon ja silloin tytötkin alkoivat lopetella. Autoin heitä raivaamaan värikkäät esteen estevarastoon.
-Olipa kiva tunti, Emily naurahti tyytyväisesti. Luna Bella nyökytteli ja pomppasi alas Milon selästä. Tytöt taluttivat ratsut talliin ja Jaakko saapuikin pian kentälle.
- Kiitos, kiitin miestä aurinkoisesti. Jaakko hymähti ja jatkoi puuhiaan. Palasin talliin ja silmäilin sitä arvioivasti. Hyvältä näytti. Tatjana tuli minua vastaan ja pyyhki hikeä shorteihinsa.
- Ihan hirveän kuuma, hän ähkäisi.
- Jep! Teit hyvää työtä. Oleskeluhuoneen pakkasessa on jätskiä, käy vain hakee, kehotin Tatjanaa, joka nyökkäsi ja kiirehti sinne. Vilkaisin kelloani, joka näytti 12.57. Martta tulisi aivan pian.
- Me mennään tonne pesupaikalle, Luna Bella huikkasi ja talutti Milon ulos Emily ja Salli perässään. Nyökkäsin heille ja kurkistin ulos tallin ikkunasta. Näin kiiltävänpunaisen auton kurvaavan sähäkästi pihaan. Hetken jo luulin auton liukuvan kiinni tarhaan, mutta kuski pysäytti auton taidokkaasti ja peruutti sen vauhdilla parkkiruutuun. Hevoset ravasivat hermostuneina tarhoissaan. Kiirehdin kohti autosta nousevaa naista. Naisella oli tummanruskeat pörröiset tätikiharat sekä terävää luumunpunaista huulipunaa. Päälaella keikkui valkoinen, valtava kesähattu. Hänellä oli mustat ratsastushousut ja kulahtanut, keltainen takki.
- No niin, tässä minä olen. Oletko sinä se tyttönen, joka aioit järjestää ne kilpailut? Huomasin hänen äänestään kuultavan ivan. Hän ei selkeästi uskonut, että saisin pidettyä kunnon kilpailut. Pysyttelin väkisin tyynenä ja hymyilin naiselle.
- Kyllä. Olen Sofie, tervetuloa Laukkatuuleen, soin hänelle ystävällisen hymyn. Martta kallisti päätään ja huokaisi raskaasti. Käänsin selkäni ja en voinut olla kuulematta takaani kantautuvaa jupinaa:
- Onpas tuolla likaiset housut, kuului paheksuva ääni. Silmäni rävähtivät suuriksi ja tunnustelin housujani. Kauhukseni tunsin muutaman lantakikkareen, jotka varisivat kävellessäni maahan. Ne olivat varmasti peräisin kottikärrykaatumisestani, tuskailin mielessäni. Johdatin Martan talliin ja kiukkuisena kuuntelin nasevia, hiljaisia huomautuksia.
- Kamala kuinka likainen vesiastia...
- Kamalasti pölyä...
- Heinänkorsi lattialla!
Huoahdin ja pusersin käteni nyrkkiin. Olin ottanut jo Hofurin sisälle sillä olin ajatellut lähteä maastoon. Kulkiessamme ruunan karsinan ohi Hofur otti kiinni Martan hatusta ja vetäisi sen lattialle. Nainen kirkaisi.
-IIIIIIIII! APUA, SOFIE, TEE JOTAKIN! AAAAAAAAAAA, nainen kiljui ja huitoi Hofuria pois käsillään.
- Rauhoitu, sanoin rauhallisesti. Hofur loikkasi karsinansa perälle ja hirnui pelästyneenä. Martta juoksi kengät kopisten pakoon, ulos tallista. Kävelin hänen peräänsä ja näin naisen, joka kääntyi minua kohti sormi syyttävästi ojossa.
- Se rikkoi hattuni! Uuden kesähattuni! Vaadin korvauksia, hän heristi nyrkkiään.
- Juu juu, sopiiko jos saat lisäpalkkaa kisojen tuomaroinnista?
- Kai se sitten kelpaa, Martta sihahti ja risti kädet rinnalleen.
- No niin. Jatketaan esittelyä. Täältä löytyvät tallin pesupaikat, johdatin naisen pesupaikoille nurkan taakse. Tulomme yllätti Luna Bellan, joka oli juuri pesemässä Miloa. Hän kääntyi hätkähtäen ympäri letkun kanssa. Letkusta sinkoava vesisuihku lensi suoraan Martan naamatauluun. Luna Bellan silmät rävähtivät suuriksi säikähdyksestä, kun Martta kiljahti taas.
- Tämä on aivan alhaistasoinen talli! En enää koskaan astu jalallanikaan tähän paikkaan! Nainen raivosi ja käännähti kannoillaan. Hän marssi naama punaisena ja autolleen, vaikka koetin estellä häntä. Punainen auto kaahasi pois pihasta.
Kesäkuu 2020
Pikkuponit vauhdissa
Aamu valkeni kirkkaana ja kuulaana, kun hörpin aamuteetä kotoisessa keittiössäni. Katselin ulos keittiön ikkunasta ja näin Marian, joka loikki kuulokkeet korvillaan kohti tallia. Tyttö nytkähteli ja tanssahteli musiikin tahtiin. Taitaa olla hyvä biisi, ajattelin ja hymähdin tallityöntekijän perään. Sain teen juotua ja lähdin samantien aamutalliin. Kuulin muutamasta karsinasta kärsimätöntä paukutusta, kun viimeiset hevoset odottelivat väkirehujaan. Maria antoi nopeaan tahtiin aamuruokia asukeille. Tyttö huomasi minut ja heilautti kättään, kun avasin tallinoven.
- Huomenta, mä oon ihan pian valmis. Autatko viemään hevosia ulos? Hän ehdotti.
- Sopii hyvin, hymyilin hänelle. Suuntasin ensimmäiseksi Duken karsinalle. Ori hirnui kimeästi ja potkaisi karsinan seinää.
- No niin, naurahdin ponille ja pujahdin sen boksiin. - Rauhassa vaan.
Duke pyörähti ympäri, mutta rapistelin tyhjää karkkipaperia ja sain houkuteltua orin luokseni. Sujautin riimun vikkelästi sen päähän ja napsautin riimunnarun lukon kiinni. Taputin orin kaulaa ja vein sen ulos. Ori lähti heti raisuun pukkilaukkaan, kun otin riimun pois. Vilkaisin tallille ja näin Marian, joka oli päättänyt viedä kaikki neljä shetlanninponia kerralla tarhaan. Ponit vetivät Mariaa kukin eri suuntaan ja kuulin hänen suunnastaan ähinää.
- Et sinä tuosta selviä, sanoin hymyillen hänelle. Paikkojen pitää olla tiptopkunnossa
- Pärjään oikein hyvin, Maria virnisti, kun kävelin hänen ohitseen. Päätäni pudistellen palasin talliin ja olin juuri menossa hakemaan Hofurille riimua, kun Maria rynnisti talliin.
- Sofie, tule äkkiä! Ponit livahtivat tarhan portista ulos, kun olin lähdössä ja nyt ne kaikki neljä ovat irti!
- Apua, minähän sanoin että ei niitä kaikkia kerralla, voihkaisin ja kiiruhdin Marian perässä pihalle.
Karkki ja Ruut ahmivat kuin viimeistä päivää ruohoa kentän edustalla. Esme ja Bella juoksivat iloisesti pukitellen ympäri pihaa ja hirnuivat innostuneina. Lähestyimme poneja hitaasti hiipien. Esme ja Bella huomasivat meidät ja säntäsivät metsään. Karkki ja Ruut nostivat päänsä ruohotuppaista ja ampaisivat kavereidensa perään. Jäimme hölmistyneinä tallipihalle.
- Mitä nyt?
- Tarvitsemme apuvoimia, sanoin ja katsoin Mariaa epätoivoisena.
- Totisesti.
- Kyllä.
Kuulimme naurua tarhoilta ja huomasimme Luna Bellan ja Kaislan, jotka rapsuttivat Miloa. Helpottuneina hölkkäsimme heidän luokseen.
- Moikka! Me tarvittais apua, Maria aloitti.
- Me autetaan kyllä, Kaisla sanoi oitis.
- Kun multa pääsi shettikset ja Ruut irti niin nyt ne kaikki juoksi metsään. Mennään äkkiä!
- Joo, Luna Bella sanoi silmät tuikkien, Tyttö oli uusi tallilla ja hän omisti Milon, kauniin voikon ruunan. Otimme riimunnarut mukaan ja lähdimme kohti metsää. Kaisla ja Luna Bella lähtivät toiseen suuntaan ja minä ja Maria toiseen.
Rämmimme aluskasvillisuudessa ja vilkuilimme ympärillemme. Aurinko nousi ja paistoi kuumasti aurinkoisiin paikkoihin.
- Missä ihmeessä ne voi olla, huokaisin Marialle, joka näytti syylliseltä. Taputin häntä olalle.
- Ei se mitään, se oli vahinko, hymyilin hänelle ja jatkoimme matkaa. Metsässä oli ihan hiljaista, kunnes kuulimme kavionkopsetta. Vilkaisimme salamannopeasti toisiamme ja juoksime kohti yhtä metsäpolkua, jonka tiesimme olevan lähellä. Nousimme tielle ja näimme Karkin, joka kopsutteli tietä pitkin.
- Kiinni jäit, sanoin ponille helpottuneesti ja kävelin ruunan luokse. Karkki puuskutti eikä vastustellut riimunlaittoa.
- Mä soitan tytöille että löydettiin Karkki, sanoin Marialle ja ojensin riimunnarun hänelle Sitten soitin.
- Moi!
- Moikka, me löydettiin Karkki tosta polulta. Ootteko te löytäneet vielä mitään?
- Ei, mutta itse asiassa tuossa puskassa näkyy Bellen häntä!, Kaisla raportoi innostuneena.
- No niin, jes! Jatketaan etsintöjä, sanoin Kaislalle. Puhelun jälkeen Maria lähti viemään Karkkia tallille ja minä jäin vielä metsään. Vesipisara läiskähti päähäni ja vilkaisin ylös. Alkoi sataa kaatamalla. Puhelimeni alkoi soittaaa tuttua soittoääntään.
- Ruut löytyi, Luna Bella riemuitsi.
- No niin! Mä etsin vielä Esmen, viekää te Ruut tallille, selostin heille ja lopetin puhelun. Kävelin eteenpäin ja yritin olla välittämättä sateesta. Yhtäkkiä jokin pukkasi minua selkään.
- APUAAH! Minulta pääsi. Kiepsahdin liian nopeasti ympäri ja kaaduin isoon, tiheään puskaan.Puska oli aivan märkä ja kaikki vaatteeni kastuivat. Kömmin ylös pensaasta ja etsin sitä, joka oli säikäyttänyt minut. Esme seisoi likomärkänä edessäni ja katsoi minua sellaisella " haluan talliin koska sataa" - ilmeellä. Esme ei vastustellut lainkaan vaan seisoi hievahtamatta paikoillaan, kun kiinnitin riimun. Napsautin riimunnarun riimuun ja lähdin taluttamaan pikkuponia kohti Laukkatuulta.
Hoidimme ponit kuntoon ja veimme yhteistuumin muut hevoset tarhoihin. Sen jälkeen vaihdoimme kuivat vaattteet ja kokoonnuimme Oleskeluhuoneeseen. Kaisla otti kaapistaan violetin hupparin ja kipaisin hakemassa Luna Bellalle omasta vaatekaapistani lainaneuleen. Maria teki meille kaikille kuumaa kaakaota.
- Kiitos, onpa hyvää, mumisin naiselle. Juttelimme hevosista ja kaikesta mahdollisesta ja meillä oli oikein hauskaa.
Mitäs piditte?
Yllätyksiä
- Uh, kylläpäs väsyttää, huokaisin Marialle, kun joimme kahveja keittiössäni. Tai no, minä makasin sohvalla kahvikuppi kädessäni ja Maria istui lattialla rapsuttamassa iloisena kehräävää Lilliä.
- No?
- Ne kisat oli niin kova juttu, hymyilin epätoivoiselle yritykselleni löytää uusi tuomari koululuokkiin. Martta Korhonen oli ensin kieltäytynyt ehdottomasti tuomarin paikasta, mutta suostunut viime tingassa luvattuani hänelle miltei kolminkertaisen hinnan...
- Osta joku eläin, se piristää, tyttö neuvoi.
- Mulla on huollettavana jo aika monta lemmikkiä, naurahdin. - Mutta oisi se ihan kiva.
- Mä voisin auttaa sua. Oon mää niin monet kahvit sun kämpässä juonut, hän tyrskähti ja melkein kaatoi kuumaa kahviaan Lillin päälle. Kissa ponkaisi sähähtäen ylös, mutta hetken karvoja pörhisteltyään laskeutui taas siliteltäväksi.
- Niinkö? Noo...
- Kerro vain, hän katsoi minua hymyillen.
- Mulla ois vähän asioita kaupunkiin, ainakin Equestrian Prossa ja rehuliikkeessä pitäisi käydä. Samoin sitä kahvia, virnistin hänelle. Maria lupautui juoksutytöksi otti antamani setelit ja lähti saman tien kohti kaupunkia. Nautinnollisesti huokaisten jäin lukemaan hevoskirjaa sohvalle.
Puhelimeni soittoääni havahdutti minut hereille. Olin nukahtanut sohvalle kirja mahani päällä.
- HALOO! Marian pirtskakka ääni huusi korvaani, kun vastasin unenpöpperöisenä puheluun.
- Mit ihm- haloo, Maria, miksi sinä huudat? Sopersin tokkuraisena puhelimeen.
- Arvaa mitä! Mulla on sulle yllättyys!
- Häh- mitä- Maria- mmmhh?
- VOINKO MÄ OSTAA NE?!
- Onko sulla rahaa?
- OIKEESTI! HYVÄ, MÄ TUON SEN SINNE! HEIHEI!
- MARIA, ÄlÄ, MARIAA! Huudahdin, mutta puhelu oli jo katkennut. Turhautuneena pomppasin seisomaan. Mitä se Maria selitti? Odotin hetken kävellen edestakaisin. Mitä äskeinen puhelu tarkoitti? Mikä yllätys? Ei olisi pitänyt laittaa Mariaa asioille! Hermostuneena huokaisin yrittäen rauhoittua. Pidin kyllä yllätyksistä, mutta Marian tuntien yllätys saattoi olla mitä tahansa. Vilkuilin ikkunasta pihamaalle ja lopultakin punainen auto kaarsi pihaan. Survaisin jalkani kuluneisiin kumisaappaisiini ja kiirehdin autolle.
- Maria, mitä sä hankit? Huudahdin tytölle, joka alkoi penkoa takapenkkiä. Maria vilkaisi minua virnistäen ja nosti autosta häkin, josta kuului vinguntaa.
- Mit- apu- Maria- mitä-
- Katso! Marian silmät säihkyivät, kun hän raahasi kuljetushäkkiä lähemmäs. Häkin päällä oli musta kulahtanut viltti, jonka tyttö vetäisi sivuun. Suuni loksahti auki. Kaksi pientä koiranpentua olivat painautuneet toisiinsa ja vinkuivat hätääntyneinä.
- Eikö olekin ihania? Maria avasi varovasti häkin oven ja nosti toisen pennuista syliinsä. Pentu oli melko pienikokoinen ja kermanvaalea. Se vinkui ja katsoi kaveriaan, joka nousi seisomaan kuljetushäkkiä vasten tassuillaan sohien. En saanut sanaa suustani.
- Ne ovat molemmat kultaisennoutajia. Hankin ne löytöeläinkodista, Maria selitti ja tuuditti pentua sylissään.
- Mutta Maria, toimit aika vastuuttomasti, koska et kertonut minulle pennuista, huokaisin.
- Anteeksi. Kai pennut saavat jäädä? Jooko, Maria aneli. Katsellessani pentuja sydämeni suli.
- Kyllä ne voivat jäädä. Älä kuitenkaan enää hanki lemmikkejä ilman lupaani, hymähdin ja kyykistyin ottamaan toisen pikkupennun syliini. Pentu vinkaisi ja painautui rintaani vasten.
- Mehän tarvitsemme niille vaikka mitä tavaraa, pohdiskelin. Maria virnisti, laski toisenkin pennun minun syliini ja otti autonsa takapenkiltä valtavan laatikon.
- Kävin eläinkaupassa ja ostin myyjän kanssa nämä, tyttö alkoi esitellä ostoksia. Kummallekin pennulle oli oma väri, toiselle vaaleansininen ja toiselle vaaleanpunainen. Maria oli ostanut ruoka- ja vesikupit, valjaat, pannat, fleksit, pedit, kynsisakset, harjan, koirashampoon, herkkuja, paaljon leluja, sekä ison pussin laadukasta kuivaruokaa.
- Mistä sä revit rahat näihin? Ihmettelin laskiessani pennut kuljetushäkkiin.
- Rehukauppa oli kiinni niin niillä rahoilla. Loput maksoin itse omalta tililtäni, Maria tunnusti.
Pennut tekivät tarpeensa pihalle ja kannoimme ne sisälle taloon. Istuimme sohvalle ja Maria alkoi kertoa, mitä oli tapahtunut.
- Mä päätin käväistä löytöeläinkodissa katselemassa eläimiä ja sitten mä näin nämä pennut. Yksi työntekijä selitti mulle, että ne oli löydetty kadulta kuukausi sitten. Kukaan ei tullut hakemaan pentuja, joten ne olivat sitten asuneet löytöeläinkodissa. Ne on nyt 9- viikkoisia ja ne löydettiin 4- viikkoisina. Sitten mä juttelin sen työntekijän kanssa ja soitin sulle, kävin eläinkaupassa ostoksilla ja hain sitten pennut. Tuo pikkuisen isompi on uros ja se toinen naaras. Nää kaksi ovat erottamattomia, Maria selosti.
- Niille täytyy päättää nimet, sanoin Marialle ja katsoin pentuja, jotka käpertyivät samalle pedille tuhisemaan.
- No niin, terve vaan teille kaikille, sanoin kaikille tallilaisille, jotka olivat sulloutuneet oleskeluhuoneeseen. Azura ja Tatjana istuivat kuluneella sohvalla, Ellen kapusi sohvan käsinojalle, Melina oli vallannut nojatuolin, Ali istui lattialla, Luna Bella, Zeta ja Emilia nojailivat seinään, Meri istui nurkassa ja Maria makasi vatsallaan lattialla.
- Mulla ja Sofiella on uutisia! Maria hihkaisi ennen kuin ehdin aloittaa. Suuntasin tyttöön huvittuneen katseen ja katsahdin taas muita. - Maria hankki tallille kaksi uutta lemmikkiä, kaksi kultaisennoutajaa. Pennut ovat noin 9- viikkoisia ja ovat sisällä nukkumassa, selitin kaikille. Porukasta kuului ihastuneita huokauksia.
- Kummatkin ovat kermanvaaleita-
- Ja tosi söpöjä, Maria täydensi. - Toinen on isompi uros ja toinen pienempi narttu.
- Kiitos Maria, sanoin korostetusti. - Onko nimiehdotuksia?
Kädet sinkosivat heti ilmaan ja huudahdukset täyttivät ilman.
- Nalle!
- Tico!
- Mila!
- No niin, no niin! Jokainen saa kirjoittaa lappuun yhden ehdotuksen kummallekin pennulle. Sitten Maria lukee ehdotukset ja sitten äänestetään!, Huudahdin ja viitoin Tatjanaa auttamaan. Nainen otti kädessäni olleet pienet post it- lappuset sekä kynät ja jakoi ne kaikille. Kynät suhisivat kiivaasti. Lopulta pentujen nimet päätettiin.
- Elikkä nartun nimeksi tulee... Nala! Ja uroksen... Nowi!
Nala ja Nowi nukkuivat pitkät torkut, jonka jälkeen kiikutin ne nopeasti tarpeille ulos. Stragedia onnistuikin ja säästyin siivoukselta. Annostelin molemmille löytöeläinkodin kirjoittamien ohjeiden mukaan sopivasti samaa kuivaruokaa, jota ne olivat saaneet siellä. Koirat ahmivat ruokansa nopeasti. Vugi tykkäsi viettää usein kesäyöt ulkona, joten en nyt ottanut sitä sisään. Kissat hätistelin toiseen huoneeseen, jotta ne eivät hermostuttaisi pentuja.
-Mä lähden iltakävelylle Vugin kanssa, huikkasin Azuralle ja pujahdin vilpoisaan kesäyöhön. Huhuilin Vugia ja laitoin sen valjaisiin, jonka jälkeen lähdin koiran kanssa kohti kaupunkia. Oli jo hämärää, eikä tiellä liikkunut ristin sielua, kunnes...
- Hei, ota se koira kiinni! Joku huusi kaukaa edestäpäin. Nostin katseeni halkeilleesta asfaltista ja huomasin valkoisen karvapallon, joka pinkoi kohti minua. Vaistonvaraisesti nappasin karvapallon kiinni ja huomasin sen olevan pieni, pöyheä pikkukoira. Kuulin huohotusta ja huomasin söpön ruskeatukkaisen pojan, joka juoksi minua kohti.
- Hyvä että sait sen kiinni. Mä oon Luca, poika esittäytyi ja hymyili minua silmiin katsoen.
- Sofie, vastasin ja tunsin sydämeni hakkaavan.
- Mihin suuntaan sä oot menossa? Luca tiedusteli.
- A-aattelin jo kääntyy, sopersin ja viittoilin käsilläni.
- Mennäänkö yhtä matkaa?
- Sopii, nyökäytin päätäni ja lähdin kävelemään tallille Luca rinnallani. Juttelimme kaikenlaista ja kävi ilmi, että Luca oli vasta valmistunut eläinlääkäri. Pian saavuimme jo Laukkatuulen portille.
- Oli kiva jutella, sanoin ja rapsutin vielä Lucan valkoista, pörröistä koiraa.
- Niin oli! Tämä on siis se sinun tallisi?
- Juu, vastasin ja potkistelin hiekkaa.
- Pidän ratsastamisesta. Mentäisiinkö joskus yhdessä maastoon?
- Totta maar! Lehahdin punaiseksi. TOTTA MAAR! Kamala, kuinka outo olin!
- Jes!
Heinäkuu 2020
Kisavalmisteluja
Antauduin täysillä kuulokkeista tulvivan musiikin temmattavaksi samalla, kun kehoani nytkäyttäen heitin lantakikkareita kottikärryihin. Säpsähdin, kun ovelta kuului vieno ”moi” ja käännähdin niin nopsasti ympäri, että kompastuin ja vajosin pepulleni kottikärryihin. Katsoin säikähtäneenä Meriä, joka seisoi karsinan ovella työpuhelimeni kädessään.
- Joku soittaa sulle, tyttö vinkaisi ja tyrkkäsi puhelimen käteeni. Tulin ulos karsinasta ja vilkaisin näyttöä, jolla vilkkui tuntematon numero. Vastasin puheluun varautuneesti.
- Hei?
- Hei, Martta täällä. Minähän tulen tuomaroimaan niiden kilpailujen koululuokkia, niin ajattelin käydä tutustumassa paikkoihin, jotta tiedän sen paikan tason, nainen selitti piikikkäästi. – Kun minullahan olisi olleet ne vähän isommat ja tärkeämmät kilpailut silloin samana päivänä...
- Okei. Milloin olisi sopiva aika?
- Tänään sopisi, loppuviikolla minulla on menoa, Martta ilmoitti koppavalla äänensävyllä.
- Olin kyllä ajatellut-
- No, emme sitten tulekaan, Martta tuhahti.
- Minun olisi tänään pitänyt käydä rehukaupassa. mutta voin mennä sinne huomenna, myönnyin. - Kävisikö klo 13?
-. Kuulemiin, nainen lopetti puhelun nopeasti. Huokaisin syvään. Martta Korhonen oli 50-vuotias koulutuomari, joka oli tunnettu ankaruudestaan ja tarkkuudestaan kouluratsastuskentillä. Nainen oli melko hankala persoona, joka muodosti helposti negatiivisia mielipiteitä. Lähdin oitis etsimään Mariaa, Meriä sekä muita tallilaisia.
- Merii, oletko täällä?
- Joo, tyttö vastasi ujosti ja tuli ulos Domin karsinasta. - Mitä nyt?
- Martta Korhonen tulee yhdeltä tutustumaan talliin. Paikkojen pitää olla vielä tavanomaistakin siistimpiä, selostin Merille. Tyttö nyökkäsi pontevasti.
- Aaron tulee myös tänään, sekin pääsee siivoamaan. Maria lähti mökkeilemään, tyttö naurahti ja rapsutti samalla connemaraa. Domi venytti tyytyväisenä kaulaansa. Vilkuilin etsivästi ympärilleni ja vilkaisin ulos tallin ikkunasta. Tatjana käveli pihalla vähän hermostuneen oloisen Tobin kanssa. Arabi katseli silmät suurina ympärilleen ja kannatteli häntäänsä korkealla. Tatjana ei hätkähtänyt vaan puheli sille rauhoittavasti, jolloin Tobi laski päätään ja pärskähti. Tatjana lähti taluttamaan hevosta kohti tallia ja pian tallinovi aukesi. Kävelin heidän luokseen.
- Moikka, kiinnostaisko siivoustalkoot? Tänne on tulossa niiden kisojen tuomari tutustumaan ja paikkojen on oltava tiptop, huokaisin Tatjanalle, joka suostui nopeasti. Hän ryhtyi siivoamaan karsinoita Merin kanssa ja minä soitin naapurissa asuvalle Jaakolle.
- Voisitko sä tulla lanaamaan tuon meidän kentän? Selitin hänelle. Jaakko lanasi kenttämme ja korjaili paikkoja jos oli tarvetta. Vastineeksi hän sai hevosenlantaa kasvimaalleen ja hevosia lainaan peltotöihin. Jaakko teki edelleen kaikki työt hevosella. Traktoria hän ei edes omistanut.
- Onnistuu, mies mörisi matalasti ja lopetti puhelun. 60- vuotias mies ei ollut kovin monisanainen.
Itse aloin lakaisemaan tallin käytävää. Kun käytävällä ei lojunut yhtäkään heinänkortta, menin siivoamaan tallipihaa. Se oli kyllä aika siisti, mutta kaipasi vielä siivousta. Seurasin samalla Luna Bellan ja Emilyn menoa, kun he hyppäsivät kentällä. Milo loikki kevyesti esteiden yli Lunan myötäillessä poninsa liikkeitä. Emily tyytyi menemään ravipuomeja ja kavaletteja. Kummallakin meni hyvin. Sain tallipihan kuntoon ja silloin tytötkin alkoivat lopetella. Autoin heitä raivaamaan värikkäät esteen estevarastoon.
-Olipa kiva tunti, Emily naurahti tyytyväisesti. Luna Bella nyökytteli ja pomppasi alas Milon selästä. Tytöt taluttivat ratsut talliin ja Jaakko saapuikin pian kentälle.
- Kiitos, kiitin miestä aurinkoisesti. Jaakko hymähti ja jatkoi puuhiaan. Palasin talliin ja silmäilin sitä arvioivasti. Hyvältä näytti. Tatjana tuli minua vastaan ja pyyhki hikeä shorteihinsa.
- Ihan hirveän kuuma, hän ähkäisi.
- Jep! Teit hyvää työtä. Oleskeluhuoneen pakkasessa on jätskiä, käy vain hakee, kehotin Tatjanaa, joka nyökkäsi ja kiirehti sinne. Vilkaisin kelloani, joka näytti 12.57. Martta tulisi aivan pian.
- Me mennään tonne pesupaikalle, Luna Bella huikkasi ja talutti Milon ulos Emily ja Salli perässään. Nyökkäsin heille ja kurkistin ulos tallin ikkunasta. Näin kiiltävänpunaisen auton kurvaavan sähäkästi pihaan. Hetken jo luulin auton liukuvan kiinni tarhaan, mutta kuski pysäytti auton taidokkaasti ja peruutti sen vauhdilla parkkiruutuun. Hevoset ravasivat hermostuneina tarhoissaan. Kiirehdin kohti autosta nousevaa naista. Naisella oli tummanruskeat pörröiset tätikiharat sekä terävää luumunpunaista huulipunaa. Päälaella keikkui valkoinen, valtava kesähattu. Hänellä oli mustat ratsastushousut ja kulahtanut, keltainen takki.
- No niin, tässä minä olen. Oletko sinä se tyttönen, joka aioit järjestää ne kilpailut? Huomasin hänen äänestään kuultavan ivan. Hän ei selkeästi uskonut, että saisin pidettyä kunnon kilpailut. Pysyttelin väkisin tyynenä ja hymyilin naiselle.
- Kyllä. Olen Sofie, tervetuloa Laukkatuuleen, soin hänelle ystävällisen hymyn. Martta kallisti päätään ja huokaisi raskaasti. Käänsin selkäni ja en voinut olla kuulematta takaani kantautuvaa jupinaa:
- Onpas tuolla likaiset housut, kuului paheksuva ääni. Silmäni rävähtivät suuriksi ja tunnustelin housujani. Kauhukseni tunsin muutaman lantakikkareen, jotka varisivat kävellessäni maahan. Ne olivat varmasti peräisin kottikärrykaatumisestani, tuskailin mielessäni. Johdatin Martan talliin ja kiukkuisena kuuntelin nasevia, hiljaisia huomautuksia.
- Kamala kuinka likainen vesiastia...
- Kamalasti pölyä...
- Heinänkorsi lattialla!
Huoahdin ja pusersin käteni nyrkkiin. Olin ottanut jo Hofurin sisälle sillä olin ajatellut lähteä maastoon. Kulkiessamme ruunan karsinan ohi Hofur otti kiinni Martan hatusta ja vetäisi sen lattialle. Nainen kirkaisi.
-IIIIIIIII! APUA, SOFIE, TEE JOTAKIN! AAAAAAAAAAA, nainen kiljui ja huitoi Hofuria pois käsillään.
- Rauhoitu, sanoin rauhallisesti. Hofur loikkasi karsinansa perälle ja hirnui pelästyneenä. Martta juoksi kengät kopisten pakoon, ulos tallista. Kävelin hänen peräänsä ja näin naisen, joka kääntyi minua kohti sormi syyttävästi ojossa.
- Se rikkoi hattuni! Uuden kesähattuni! Vaadin korvauksia, hän heristi nyrkkiään.
- Juu juu, sopiiko jos saat lisäpalkkaa kisojen tuomaroinnista?
- Kai se sitten kelpaa, Martta sihahti ja risti kädet rinnalleen.
- No niin. Jatketaan esittelyä. Täältä löytyvät tallin pesupaikat, johdatin naisen pesupaikoille nurkan taakse. Tulomme yllätti Luna Bellan, joka oli juuri pesemässä Miloa. Hän kääntyi hätkähtäen ympäri letkun kanssa. Letkusta sinkoava vesisuihku lensi suoraan Martan naamatauluun. Luna Bellan silmät rävähtivät suuriksi säikähdyksestä, kun Martta kiljahti taas.
- Tämä on aivan alhaistasoinen talli! En enää koskaan astu jalallanikaan tähän paikkaan! Nainen raivosi ja käännähti kannoillaan. Hän marssi naama punaisena ja autolleen, vaikka koetin estellä häntä. Punainen auto kaahasi pois pihasta.
Kesäkuu 2020
Pikkuponit vauhdissa
Aamu valkeni kirkkaana ja kuulaana, kun hörpin aamuteetä kotoisessa keittiössäni. Katselin ulos keittiön ikkunasta ja näin Marian, joka loikki kuulokkeet korvillaan kohti tallia. Tyttö nytkähteli ja tanssahteli musiikin tahtiin. Taitaa olla hyvä biisi, ajattelin ja hymähdin tallityöntekijän perään. Sain teen juotua ja lähdin samantien aamutalliin. Kuulin muutamasta karsinasta kärsimätöntä paukutusta, kun viimeiset hevoset odottelivat väkirehujaan. Maria antoi nopeaan tahtiin aamuruokia asukeille. Tyttö huomasi minut ja heilautti kättään, kun avasin tallinoven.
- Huomenta, mä oon ihan pian valmis. Autatko viemään hevosia ulos? Hän ehdotti.
- Sopii hyvin, hymyilin hänelle. Suuntasin ensimmäiseksi Duken karsinalle. Ori hirnui kimeästi ja potkaisi karsinan seinää.
- No niin, naurahdin ponille ja pujahdin sen boksiin. - Rauhassa vaan.
Duke pyörähti ympäri, mutta rapistelin tyhjää karkkipaperia ja sain houkuteltua orin luokseni. Sujautin riimun vikkelästi sen päähän ja napsautin riimunnarun lukon kiinni. Taputin orin kaulaa ja vein sen ulos. Ori lähti heti raisuun pukkilaukkaan, kun otin riimun pois. Vilkaisin tallille ja näin Marian, joka oli päättänyt viedä kaikki neljä shetlanninponia kerralla tarhaan. Ponit vetivät Mariaa kukin eri suuntaan ja kuulin hänen suunnastaan ähinää.
- Et sinä tuosta selviä, sanoin hymyillen hänelle. Paikkojen pitää olla tiptopkunnossa
- Pärjään oikein hyvin, Maria virnisti, kun kävelin hänen ohitseen. Päätäni pudistellen palasin talliin ja olin juuri menossa hakemaan Hofurille riimua, kun Maria rynnisti talliin.
- Sofie, tule äkkiä! Ponit livahtivat tarhan portista ulos, kun olin lähdössä ja nyt ne kaikki neljä ovat irti!
- Apua, minähän sanoin että ei niitä kaikkia kerralla, voihkaisin ja kiiruhdin Marian perässä pihalle.
Karkki ja Ruut ahmivat kuin viimeistä päivää ruohoa kentän edustalla. Esme ja Bella juoksivat iloisesti pukitellen ympäri pihaa ja hirnuivat innostuneina. Lähestyimme poneja hitaasti hiipien. Esme ja Bella huomasivat meidät ja säntäsivät metsään. Karkki ja Ruut nostivat päänsä ruohotuppaista ja ampaisivat kavereidensa perään. Jäimme hölmistyneinä tallipihalle.
- Mitä nyt?
- Tarvitsemme apuvoimia, sanoin ja katsoin Mariaa epätoivoisena.
- Totisesti.
- Kyllä.
Kuulimme naurua tarhoilta ja huomasimme Luna Bellan ja Kaislan, jotka rapsuttivat Miloa. Helpottuneina hölkkäsimme heidän luokseen.
- Moikka! Me tarvittais apua, Maria aloitti.
- Me autetaan kyllä, Kaisla sanoi oitis.
- Kun multa pääsi shettikset ja Ruut irti niin nyt ne kaikki juoksi metsään. Mennään äkkiä!
- Joo, Luna Bella sanoi silmät tuikkien, Tyttö oli uusi tallilla ja hän omisti Milon, kauniin voikon ruunan. Otimme riimunnarut mukaan ja lähdimme kohti metsää. Kaisla ja Luna Bella lähtivät toiseen suuntaan ja minä ja Maria toiseen.
Rämmimme aluskasvillisuudessa ja vilkuilimme ympärillemme. Aurinko nousi ja paistoi kuumasti aurinkoisiin paikkoihin.
- Missä ihmeessä ne voi olla, huokaisin Marialle, joka näytti syylliseltä. Taputin häntä olalle.
- Ei se mitään, se oli vahinko, hymyilin hänelle ja jatkoimme matkaa. Metsässä oli ihan hiljaista, kunnes kuulimme kavionkopsetta. Vilkaisimme salamannopeasti toisiamme ja juoksime kohti yhtä metsäpolkua, jonka tiesimme olevan lähellä. Nousimme tielle ja näimme Karkin, joka kopsutteli tietä pitkin.
- Kiinni jäit, sanoin ponille helpottuneesti ja kävelin ruunan luokse. Karkki puuskutti eikä vastustellut riimunlaittoa.
- Mä soitan tytöille että löydettiin Karkki, sanoin Marialle ja ojensin riimunnarun hänelle Sitten soitin.
- Moi!
- Moikka, me löydettiin Karkki tosta polulta. Ootteko te löytäneet vielä mitään?
- Ei, mutta itse asiassa tuossa puskassa näkyy Bellen häntä!, Kaisla raportoi innostuneena.
- No niin, jes! Jatketaan etsintöjä, sanoin Kaislalle. Puhelun jälkeen Maria lähti viemään Karkkia tallille ja minä jäin vielä metsään. Vesipisara läiskähti päähäni ja vilkaisin ylös. Alkoi sataa kaatamalla. Puhelimeni alkoi soittaaa tuttua soittoääntään.
- Ruut löytyi, Luna Bella riemuitsi.
- No niin! Mä etsin vielä Esmen, viekää te Ruut tallille, selostin heille ja lopetin puhelun. Kävelin eteenpäin ja yritin olla välittämättä sateesta. Yhtäkkiä jokin pukkasi minua selkään.
- APUAAH! Minulta pääsi. Kiepsahdin liian nopeasti ympäri ja kaaduin isoon, tiheään puskaan.Puska oli aivan märkä ja kaikki vaatteeni kastuivat. Kömmin ylös pensaasta ja etsin sitä, joka oli säikäyttänyt minut. Esme seisoi likomärkänä edessäni ja katsoi minua sellaisella " haluan talliin koska sataa" - ilmeellä. Esme ei vastustellut lainkaan vaan seisoi hievahtamatta paikoillaan, kun kiinnitin riimun. Napsautin riimunnarun riimuun ja lähdin taluttamaan pikkuponia kohti Laukkatuulta.
Hoidimme ponit kuntoon ja veimme yhteistuumin muut hevoset tarhoihin. Sen jälkeen vaihdoimme kuivat vaattteet ja kokoonnuimme Oleskeluhuoneeseen. Kaisla otti kaapistaan violetin hupparin ja kipaisin hakemassa Luna Bellalle omasta vaatekaapistani lainaneuleen. Maria teki meille kaikille kuumaa kaakaota.
- Kiitos, onpa hyvää, mumisin naiselle. Juttelimme hevosista ja kaikesta mahdollisesta ja meillä oli oikein hauskaa.
Mitäs piditte?